Niin se meni taas yksi vuosi monenlaisen musiikkihomman parissa. Vuonna 2017 minulla oli lava, ravintola ja yksityiskeikkojen lisäksi myös paljon konserttiesiintymisiä keväällä ja syksyllä. Vuoden viimeinen keikka oli joululoman jälkeen Puistokulmassa, Vantaalla uudenvuoden aattona.
Vuosi 2017 oli myös uuden musiikin tekoa ja uusia singlejä julkaistiin tulevalta 2018 julkaistavalta albumilta. Levytin myös elämäni ensimmäisen dueton Anneli Mattilan kanssa, joka on edelleen listojen kärjessä. Lisäksi sain levyttää elämäni ensimmäisen tangon, joka ilmestyi keväällä Esko Rahkosen muistokonsertteihin julkaistulla Eskoa muistellen albumilla. Vuosi 2017 sisälsi myös uutta pian julkaistavan albumin tekoa. Vuosi on vaihtunut ja työt musiikin parissa jatkuvat. Toivon, että tästä alkaneesta vuodesta tulee myös hieno vuosi musiikin parissa. "Musiikki on osa elämän tarkoitusta" Jii Eskelinen
2 Comments
Uusi vuosi on taas lähtenyt mukavasti käyntiin. Olemme käyneet taas aivan uusillakin keikkapaikoilla ja vanhojakaan unohtamatta. Levyprojekti on taas työn alla ja jossain kohtaa on tulossa taas uutta musiikkia, eli toinen pitkäsoitto, ilmoitan siitä sitten lisää, kun tiedän julkaisupäivän. Kesälavojen aukeamista myöskin taas odotellaan kovasti. Seuratkaa keikkalistaa esim. tanssinetistä ja tulkaa tapaamaan meitä lavoille. Lupaamme tarjota teille hyvää tanssittavaa, sekä kuunneltavaa musiikkia. Esitämme omaa musaa ja hittejä eri vuosikymmeniltä ja kaikki on tanssittavaa. - Jukka Hei, on ollut huikeeta, miten hienon vastaanoton debyyttialbumini "Elämäni laulu" on saanut. Radiosoittoa jopa Ylen kanavilla ja Radio Suomen levylautakunnassa 18.4 kolmas sija! Keikoilla on tullut myös tosi hyvää palautetta ja kehuttu tanssittavaa ohjelmistoani, sekä Onnenkulkurit orkesteria. Kesälavoilla esiinnymme ympäri Suomea (kts, keikkakalenterista) ja 4.7 olen esiintymässä Eukonkannon metsäkonsertissa ja Keuruun Markkinoilla 18-19.7 konsertissa, sekä kapellimestarina Laila ja Olavi-laulukilpailun semifinaalissa ja finaalissa 2015. Tervetuloa kuuntelemaan ja tanssimaan!
Alkanut vuosi tuo uutta tullessaan, sillä J.Eskelinen & Onnenkulkureissa on vaihtunut miehistö ja bändiin on tullut hieman nuorempaakin soittajakuntaa ja uutta energiaa sen myötä. Suunnitelmissa on vielä suurentaa bändiä yhdellä soittajalla kevään aikana ja keikkoja riittää mukavasti ympäri Suomea.
Uutta J.Eskelinen materiaalia on tulossa, sillä debyyttialbumini julkaistaan maaliskuussa. Tanssikeikoilla soitamme tietysti hyvää ja monipuolista tanssittavaa musiikkia. Ohjelmistoon kuuluu silloin kaikki perinteiset tanssit, lattarit, rock n roll ,sekä tanssittavat iskelmähitit eri vuosikymmeniltä. Taustaorkestarina toimii osaava ja ammattitaitoinen Onnenkulkurit orkesteri. Teen myös itse musiikkia ja tulevalla albumillakin on yksi säveltämäni ja sanoitta- mani laulu "Suomeni maa". Hyvää alkanutta vuotta kaikille, laitetaan puntti vipattamaan ja helmat heilumaan! -Jukka Hei ystävät! Uusi vuosi on lähtenyt mukavasti käyntiin. Olemme jo käyneet aivan uusillakin keikkapaikoilla ja vanhojakaan unohtamatta. Levyprojektit on tanakasti työn alla ja kesäksi on tulossa uutta musiikkia. Kesälavojen aukeamista myöskin taas odotellaan kovasti. Seuratkaa keikkalistaa esim. tanssinetistä ja tulkaa tapaamaan meitä lavoille. Lupaamme tarjota teille hyvää tanssittavaa, sekä kuunneltavaa musiikkia. Esitämme omaa musaa ja hittejä eri vuosikymmeniltä. Tervetuloa!
|
|